Vuosikertomus 2023

Yrityshallinto

Omistussuhteet

Muutokset osuuskunnan jäsenistön määrässä kertomusvuoden aikana olivat pieniä. Vuoden aikana osuuskuntaan on liittynyt kolme uutta jäsentä, jäsennumerojen siirtoja ja eroamisia tapahtui yhteensä 39 kpl.

Jäsenmäärä vuoden päättyessä oli 1 004. Pääsymaksuksi hallintoneuvosto vahvisti 1 500 €. Osuuspääoma lisääntyi kertomusvuoden aikana 3,1 %.

Osuuskunnan kokous

Varsinainen osuuskunnan kokous pidettiin toukokuun 29. päivänä 2023 Kauhavan Nuorisoseuralla. Kokouksessa oli läsnä 20 osuuskunnan jäsentä. Osuuskunnan kokouksen avasi hallintoneuvoston puheenjohtaja Jussi Somppi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tarmo Seppä-Lassila ja sihteeriksi Jukka Ylitalo.

Kokouksessa käsiteltiin osuuskunnan sääntöjen 13 §:ssa osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kaikki kokoukselle esitetyt asiat hyväksyttiin yksimielisesti.

Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin osuuskunnan hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille, sekä toimitusjohtajalle tilikauden 2022 tileistä ja hallinnosta. Tilinpäätöksen tilivuodelta 2022 osoittama alijäämä 3 576 545,06 € päätettiin hallituksen esityksen mukaan siirtää taseen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.

Osuuskunnan vapaan pääoman määrä edellisten tilikausien yli-/alijäämätilillä on 21 733 137,36 €.

Kokouksessa käsiteltiin osuuskunnan sääntöjen 13 §:ssä osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kaikki kokoukselle esitetyt asiat hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokous päätti hallituksen esityksen mukaan, että vapaata pääomaa käytetään osuusmaksun korkoon jäsenille enintään 211 932,00 €.

Hallintoneuvoston erovuoroiset jäsenet Vesa Järvinen, Jouni Lammi, Heli Kosola ja Tomi Ylirintala valittiin uudelleen hallintoneuvoston jäseniksi kaudelle 2024–2026.

Arto Autiolla oli kuluva vuosi ikäpykälän takia viimeinen ja sen takia valitaan uusi jäsen hänen tilalleen kausille 2024–2026.

Hallintoneuvoston uudeksi jäseneksi valittiin kaudelle 2024–2026 Ari-Pekka Pahkajärvi.

Osuuskunnan tilintarkastajiksi tilivuodelle 2024 valittiin yksimielisesti KLT Päivi Kallio HT ja KLT Heidi Tuomela HT sekä varatilintarkastajiksi KTM, Marjo Lähteenmaa HT ja KLT Tuomo Vire HT.

 

Hallintoneuvosto yhteiskuvassa

Hallintoneuvosto yhteiskuvassa. Vasemmalta Matti Ylikantola, Esa Mattila, Juha Kamppila, Jouni Lammi, Jarmo Vainionpää, Jussi Somppi, Tomi Ylirintala, Jussi Lassila, Antti Mäki, Kari Ristaniemi, Pasi Kalliokoski ja Ari-Pekka Pahkajärvi.

Hallintoneuvosto

Hallintoneuvoston kokoonpano kertomusvuoden lopussa oli:

ToimiAmmattiNimiToimikaudet
PuheenjohtajaAgrologiJussi Somppi2020 - 2022
VarapuheenjohtajaOpistoupseeri evpPasi Kalliokoski2022 - 2024
SihteeriSuunnittelijaJouni Lammi2021 - 2023
JäsenMaanviljelijäArto Autio2021 - 2023
JäsenMaanviljelijäJari Erkkilä2020 - 2022
JäsenMaanviljelijä/HitsaajaVesa Järvinen2021 - 2023
JäsenMaanviljelijäJuha Kamppila2022 - 2024
JäsenYrittäjäAntti Mäki- 2022
JäsenMaanviljelijäJussi Lassila2022 - 2024
JäsenToimitusjohtajaTimo Lauri2020 - 2022
JäsenMaatalousyrittäjäHeli Kosola2021 - 2023
JäsenAgrologiKari Ristaniemi2022 - 2024
JäsenMaanviljelijäMatti Ylikantola2022 - 2024
JäsenYrittäjäJarmo Vainionpää2020 - 2022
JäsenMaanviljelijäTomi Ylirintala2021 - 2023

Hallintoneuvosto piti toimintavuoden aikana viisi kokousta, joissa käsiteltiin 48 pöytäkirjaan merkittyä asiakokonaisuutta.

Jylhän Sähkön hallituksen jäsenet

Jarmo Kujanpää, hallituksen pj. Jorma Kari, hallintoneuvoston vpj. Ville Matikainen. Tapio Pihlajamäki. Jussi Somppi. Pasi Kalliokoski. Timo Ahola, varajäsen. Jukka Ylitalo, toimitusjohtaja.

Hallituksen jäsenten toimikaudet

ToimiAmmattiNimiToimikaudet
PuheenjohtajaOpistoupseeri evpJarmo Kujanpää2022 - 2024
VarapuheenjohtajaMaanviljelijäJorma Kari2021 - 2023
JäsenYrittäjäTapio Pihlajamäki2020 - 2022
JäsenYlikonstaapeliVille Matikainen2021 - 2023
JäsenToimitusjohtajaJukka Ylitalo
VarajäsenYrittäjäTimo Ahola2020 - 2022
AsiantuntijaHallintojohtajaMarianne Jylhä

Hallitus on pitänyt toimintavuoden aikana 14 kokousta. Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 147 pöytäkirjaan kirjattua asiakokonaisuutta.

Tilintarkastus

Varsinaiset tilintarkastajat

KLT Päivi Kallio HT
KLT Heidi Tuomela HT

Varatilintarkastajat

KTM Marjo Lähteenmaa HT
KLT Tuomo Vire HT

Hallintoneuvoston keskuudestaan valitsemina hallinnon ja talouden tarkastajina kertomusvuoden aikana toimivat maanviljelijä Matti Ylikantola ja suunnittelija Jouni Lammi.

Jäsenyydet ja osakkuudet

Jäsenyys

Energiateollisuus ry

Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari

Suomen Yrittäjät ry

Osuustoimintakeskus Pellervo ry

Pohjanmaan Osuuspankki

Paikallisvoima ry

Osakkuus

EPV Energia Oy

Suomen Energiavarat Oy

Loihde Oyj

Metsä Board Oyj

Kiinteistö Oy Lappajärven Herneslahti

Voimajunkkarit Oy

Voimapiha Oy

Ilkka-Yhtymä Oyj

Sampo Oyj

Nordea Bank Oyj