Sakusta maadoittui mittariekspertti

Jylhän Sähköosuuskunnan toimintaperiaatteisiin kuuluu, että sähköalan ammattilaiset osaavat tehdä mahdollisimman laajasti alan töitä. Järkevää on myös, että jokainen saa töissä päästää omat vahvuutensa valloilleen. Näin sähkö virtaa asiakkaille mahdollisimman sujuvasti.

 

Jylhän Sähköosuuskunnan ja kauhavalaisen Saku Aution linjat yhtyivät jo opiskeluaikana, kun Lappajärven ammattiopistossa sähköasentajan perustutkintoa suorittanut nuorimies tiedusteli mahdollisuutta työssäoppimisjaksolle.
– Olin silloin opintojeni päättövaiheessa enkä tiennyt noista linjahommista juuri mitään. Se oli todellista työssä oppimista, Saku muistelee.
Tuolloin elettiin kevättä 2014 ja mielessä vilkkui seuraavan vuoden tammikuussa armeija. Saku haki Jylhän Sähköosuuskunnalle kesätöihin ja sai kahden kuukauden pestin.
Vastavalmistuneen sähköasentajan työt jatkuivat pätkissä ja joulun alla hän sai kutsun Jukka Ylitalon pakeille. Toimitusjohtajalla oli tarjous vakituisesta työpaikasta: tervetuloa takaisin armeijan jälkeen.
– Olin iloisesti yllättynyt. Täällä sitä nyt on sitten tullut tehtyä töitä seitsemän vuotta. Jylhän Sähköosuuskunta on erinomainen työnantaja, en edes hakemalla keksi mitään valittamista, Saku tuumaa.

 
 

 

Suvun toinen sähkömies

Kortesjärveltä kotoisin olevan Sakun sähköuraa on seurannut erityisellä mielenkiinnolla hänen äidinisänsä, ytäksi kutsuttu Aarne Mäkinen. Eläkkeelle 2004 jäänyt mies työskenteli samoissa tehtävissä.
– Ytä tapaa kysellä minulta, että mitä tutuille hepuille työmaalla kuuluu. Aika monta hänen työkaveriaan on vielä työelämässä, Saku kertoo.
Jylhän Sähköosuuskunnassa kehitettiin muutama vuosi sitten asentajien työnkuvia. Aikaisemmin oli eri tehtävissä omat osaajat, nyt kaikki saivat lisäkoulutusta ja yrityksellä on mahdollisimman laaja ammattilaisten tiimi palvelemassa kauhavalaisia.
– Toki myös henkilökohtaiset vahvuudet otetaan huomioon. Esimerkiksi Toni Piri ja minä olemme mittarispesialisteja. Se on vähän yllättävää, että minusta tuli noiden siistien sisähommien taitaja, kun tykkään oikeastaan rymytä savisissa linjahommissa, Saku hehkuttaa.

 

Maakaapeloinnissa monenlaisia keikkoja

Jylhän Sähköosuuskunnan asentajan matkassa pääsee viikon aikana monenlaisiin työtehtäviin. Maanantaina Saku asensi Kauhavan Laitilanmäellä maakaapelointityömaalla olevaan muuntajakoppiin 20 kilovoltin päätteet.
– Tämä on sellaista työtä, jota ennen tekivät vain siihen erikoistuneet spesialistit. Nyt meillä joka ukko osaa sen.
Tiistaina oli ohjelmassa inventaariopäivä ja pieni mökkikeikka Kortesjärvelle. Siellä Saku irrotti linjaverkosta vähäisellä käytöllä olevan mökin sähköistyksen.
– Keskiviikkona hyppäsin Joni Huhdanpään matkaan ja kävimme tekemässä Laitilanmäellä talokaapeleita. Siellä korvataan vanha ilmalinja maakaapelilla ja jokaiseen taloon tulee uusi kaapeli. Samalla asialla olimme myös torstaina.

 

Perjantaina oli maakaapelointiin liittyvän ison toimenpiteen suunnittelupäivä. Sähköt katkaistiin asuinalueelta seuraavalla viikolla, jotta taloudet voitiin siirtää uuteen maakaapeliverkostoon. Samalla poistui maisemasta yksi ilmalinja, kun sähkölinjat siirtyvät maan alle.
– Kun sähköt katkesivat maanantaina kello yhdeksän, siitä oli pitänyt tiedottaa kaikille alueen asukkaille. Me asentajat hoidamme myös postilaatikkojen laputuksia, Saku kertoo.
Eikä koskaan voi tietää, milloin tulee sähkökatkoksen aiheuttama hälytyskeikka. Silloin Saku ja kumppanit tekevät kaikkensa, että Jylhän Sähköosuuskunnan asiakkailla on mahdollisimman nopeasti valoa, virtaa ja lämpöä.