Jylhä on kauhavalaisten sähköinen jättipotti

Jylhän Sähköosuuskunta on myös loistava sijoituskohde. Satasen osuusmaksulla pääsee vaikuttamaan paikallisen sähköyhtiön toimintaan.

Kauhavan Kiviveistämö Oy:n toimitusjohtaja Antti Mäki liittyi hiljattain jäseneksi Jylhän Sähköosuuskuntaan. Hän laskeskelee, että paikallinen sähköyritys on myös taloudellisesti kannattava sijoituskohde.

– Kun edellisten tilikausien ylijäämää on 18,9 miljoonaa, niin puhutaan erittäin vakavaraisesta yrityksestä. Ja kun tuohon lisätään vielä muut varat, niin kyllä tämä on kauhavalaisille melkoinen aarre.

Miksi vain kauhavalaisille? Sähköosuuskunnan sääntöjen mukaan jäseneksi voivat päästä he, joilla on verkkoalueella liittymä eli voimassa oleva sähkön käyttöpaikka. Lisäksi maksetaan osuuskunnalle pääsymaksu (tällä hetkellä 1500 euroa) korvaukseksi jäsenyyden tuottamista eduista ja ostetaan vähintään yksi satasen osuus. Osuuskuntakokouksen päätöksellä osuudelle voidaan maksaa osuuspääoman korkoa.

Kyseinen sääntö on oiva juttu myös siltä kantilta, että yritystä ei voi ulkopuolinen yrittää kaapata.

– Jylhän Sähköosuuskunta on turvallinen yritys, jossa on tehty maltilla asioita. Ei ole muutettu suuntaa hetken mielijohteesta, Mäki arvioi.

Maakaapelointi tuo
turvaa sähkönjakeluun

Kolmannen polven kivialan yrittäjälle Jylhän Sähköosuuskunta on tuttu jo yritystoiminnan kautta. Heidän 1 500 neliön tehdashallissaan on vuosikymmeniä virrannut sähkö nimenomaan paikalliselta toimijalta. Kiviveistämö on ollut pitkään osuuskunnan jäsen ja lisännyt vuosien mittaan omistustaan niin, että nykyään yrityksen hallussa on useampia osuuksia.

Mäki on tyytyväinen nykytilanteeseen, sillä Mäenpäähän kulkevat säävarmat maakaapelit. Ei tarvitse pelätä sähkökatkoksia. Hän toivookin, että Jylhän Sähköosuuskunta jatkaa maakaapeleiden lisäämistä toimialueellaan ja että sähkön siirtohinnat pysyvät kohtuullisina.

– Osuuskunta on kauhavalaisten etu ja hyvä juttu myös pitkällä tähtäimellä, hän kehuu.

Vuonna 1932 perustettu Kauhavan Kiviveistämö on vuosien myötä laajentunut merkittäväksi toimijaksi läntisen Suomen alueella. Yrityksen päätuotteita ovat noin 90-prosenttisesti hautakivet, lisäksi he valmistavat sisustuskiviä, esimerkiksi keittiötasoja.

– Toimimme rannikolla noin sata kilometriä leveällä kaistaleella Raumalta Rovaniemelle. Meillä on omat myymälät Kauhavan lisäksi Porissa ja Kempeleessä, Mäki sanoo.

Lue lisää jäsenyydestä: https://jylhaos.fi/osuuskunta/